Ikä ei tuo viisautta: Totuus, jota ei haluta kuulla

Usein kuulee sanottavan, että "ikä tuo viisautta". Tämä ajatus pohjautuu käsitykseen, että elämänkokemus automaattisesti kasvattaa ymmärrystä, myötätuntoa ja kykyä tehdä oikeita valintoja. Mutta onko tämä totta? Onko viisaus todella sidottu ikään, vai onko kyse enemmän yksilön omista valinnoista ja elämänasenteesta?

"Ikä tuo viisautta" -sanonta on tyypillinen esimerkki ikäkohtelusta. Pååtelmä on tehty iän perusteella. Ikä ei välttämättä kerro ihmisen viisaudesta. Olisikin hienoa, jos ikäkohtelu, ikäymmärrys, ikäsyrjintä, ageismi, psyykkinen vanheneminen ja muut ikääntymiseen liittyvät käsitteet olisivat osana vanhenemiseen liittyvää keskustelua.

Nuoremmat ja myös seniorit itse tarvitsevat oikeaa ja ajankohtaista tietoa ikääntymisestä. Väitän, jos vanhenemisesta puhuttaisiin rehellisesti, niin ikäsyrjintää olisi vähemmän.

Mitä viisaus on?

Yritin löytää määritelmää viisaudelle, mutta se on aika vaikeaa. Viisautta voidaan tarkastella useista erilaisista viitekehyksistä (Wikipedia). Se on filosofisen, uskonnollisen, kulttuurillisen ja tieteellisen tutkimuksen kohteena oleva käsite. Kaikissa näissä perinteissä viisauden määritelmä on omanlaisensa. Tieteen alueella viisautta on tutkittu mm. psykologian, sosiologian ja gerontologian alueilla. Viisauteen eri näkökulmissa liitettyjä ominaisuuksia ovat myös esimerkiksi oikeudenmukaisuus, elämäntuntemus ja -kokemus, itseymmärrys, tilannesidonnaisuus, myötätunto ja toiminta, joka hyödyttää muita.

Aikoinaan Sokrates jo sanoi: "Tiedän etten tiedä mitään". Luulen, että viisauteen liittyy myös nöyryys. On uskallettava tunnustaa, ettei hallitse kaikkea.

Kokemus on usein asia, joka liitetään viisauteen. Ajatellaan, että mitä enemmän ihminen on kokenut, sitä paremmin hän ymmärtää elämää. Paljon kokenut ihminen ei kuitenkaan automaattisesti ole viisas. Kokemus muuttuu viisaudeksi vasta, kun sitä analysoidaan, opitaan virheistä ja sovelletaan oppia uusiin tilanteisiin.

Aloin itse kiinnostua ikääntymisestä noin kuudenkymmenen ikävuoden paikkeilla. Tuolloin jo huomasin, että ikääntymiseen liittyy kummallisia mielikuvia. Matkan varrella olen todennut, miten yksipuolinen kuva vanhenemisesta vallitsee yhteiskunnassa. "Ikä tuo viisautta" -fraasi on valitettavasti yksi noista stereotypioista, joka elää vahvana ihmisten keskuudessa. Luulen, että hyvin harva ihminen on edes pysähtynyt ajattelemaan, mitä sanonta oikeasti merkitsee.

Ikä ei tuo viisautta

Ikä tuo vain osalle ihmisistä viisautta, mutta ei läheskään kaikille ja siihen on monta syytä. Viisaus vaatii kykyä katsoa itseään kriittisesti. Ilman itsetutkiskelua elämänkokemukset jäävät pelkäksi irralliseksi tapahtumien ketjuksi ilman syvempää merkitystä.

Ikääntyessä moni turvautuu tuttuihin ajatusmalleihin. Tämä voi johtaa siihen, että ihminen jähmettyy omiin uskomuksiinsa eikä ole valmis oppimaan uutta tai kyseenalaistamaan vanhoja käsityksiään. Viisaus taas vaatii joustavuutta ja avoimuutta.

Kaikki eivät suhtaudu elämän haasteisiin rakentavasti. Jotkut voivat katkeroitua kokemustensa myötä, mikä estää heitä näkemästä niissä mitään oppimisen arvoista. Katkeruus kuluttaa voimavaroja. Katkeruus ja viisaus eivät kulje käsi kädessä.

Viisaus ei ole vain loogista ymmärrystä, vaan myös tunneälyä – kykyä asettua toisen asemaan ja ymmärtää muiden tunteita. Tämä taito ei kehity automaattisesti iän myötä, vaan vaatii tietoista harjoittelua.

Olen paljon miettinyt, mistä "ikä tuo viisautta" -sanonta oikein on peräisin. Johtuuko se siitä, että ihminen saattaa viisastua itseään koskevien päätösten kohdalla. Hän on ehkä oppinut omista kokemuksistaan, eikä toista samoja virheitä itseään koskevissa asioissa. Bongasin Facebookissa oivan lauseen: Fiksu oppii kaikilta ja kaikesta, keskinkertainen oppii omista kokemuksistaan, tyhmällä on vastaus kaikkeen.

Viime kesänä osallistuin erääseen tilaisuuteen, jonka kahdeksan osallistujaa olivat 70+ ikäisiä. He tunsivat toisensa entuudestaan, ainoastaan minä olin outo lintu. Osallistujat juttelivat keskenään matkoistaan ja henkilökohtaisista asioistaan pienissä ryhmissä. Yhteistä keskustelua ei missään vaiheessa syntynyt. Työelämässä sentään noudatettiin käytöstapoja jollakin tasolla, uusi jäsen esiteltiin. Eläkkeelle siirryttäessä nämä perustavat ilmeisesti tyystin unohtuvat.

Vuosien mittaan ihminen täyttyy yhä enemmän ja enemmän omasta historiastaan. Lopulta hän ei muuta olekaan. – F. Brandt

Joissain kulttuureissa on toimielin, joka koostuu yhteisön vanhimmista. Olisi pelottavaa, jos nuo iäkkäät herrat päättäisivät tai jakaisivat tuomioita kirjoittajaan liittyvissä asioissa. Olisi myös pelottavaa, jos korkea ikä olisi Suomen tai Viron kansanedustajien valintakriteerinä. On myös pelottavaa, kun 60+ vuotiaita ei palkata työhön. Yhteisön näkökulma kapenee ja yksipuolistuu, jos jäsenet ovat vain tietyn ikäisiä. Hyvä yhteisö tarvitsee kaiken ikäisiä ja -taustaisia jäseniä.

Viisaus on valinta

Kun vähänkin miettii viisautta, se on todella monitahoinen asia. Luulen kuitenkin, että viisaus on valinta, se ei ole lahja, jonka aika antaa, vaan se on prosessi. Viisaaksi tuleminen vaatii ainakin seuraavia asioita:

• Halua oppia koko elämän ajan: Avoimuutta uusille kokemuksille, ajatuksille ja näkökulmille.
• Itsetutkiskelua: Kykyä tunnistaa omat virheet ja heikkoudet ja oppia niistä.
• Myötätuntoa: Ymmärrystä siitä, että maailma ei pyöri pelkästään oman navan ympärillä. On osattava asettua myös toisen ihmiseen asemaan.
• Joustavuutta: Valmiutta muuttaa ajatteluaan uusien tietojen ja kokemusten valossa.

Ikä voi tarjota viisautta, mutta vain niille, jotka ovat valmiita ottamaan sen vastaan ja tekemään sen eteen töitä. Viisaus ei ole pelkästään vanhusten etuoikeus. Nuorilla voi olla syvällistä ymmärrystä elämästä, toisaalta iäkäs ihminen voi olla itsekeskeinen, kyyninen tai oppimaton.

Toivon, että vanhenemisesta keskusteltaisiin myös psyykkisen eli kokemuksellisen vanhenemisen näkökulmasta toisin sanoen nostettaisiin pramille ikääntymisen positiivisia puolia. Nykyisin ikääntymistä valitettavasti tarkastellaan lähes yksiomaan fyysisen vanhenemisen kautta. Rollaattorilla liikkuva hauraan oloinen iäkäs nainen esitti puheenvuoron eräässä tapahtumassa. Moni yllättyi naisen asiantuntevasta ja selkeästä tavasta ilmaista asiansa. Tulisi todellakin osata katsoa fyysisen vanhenemisen taakse.

Kun yhteiskunnassa tunnistettaisiin nykyistä enemmän ikääntymisen myönteisiä puolia, niin seniorit itsekin rohkaistuisivat tuomaan esiin enemmän omaa osaamistaan sekä työnantajat ja muut tahot uskaltaisivat palkata ikääntyneitä ja käyttää heidän osaamistaan hyödyksi monipuolisesti. Kysynkin, keiden velvollisuus on jakaa tietoa vanhenemisesta?

Viisaus on matka

Summa summarum edellisestä. Jos ikä ei tuo viisautta, mikä sitten tuo? Vastaus on kaiketi yksinkertainen, mutta haastava: jatkuva oppiminen. Ilman jatkuvaa ajankohtaisten asioiden seuraamista ja uuden oppmista, viisaus tuskin löytää ihmistä. Se on matka, joka vaatii nöyryyttä, rohkeutta ja valmiutta muuttua. Ikä tarjoaa tilaisuuksia viisastua, mutta se on jokaisen omissa käsissä, tarttuuko niihin vai ei. Viisaus on valinta – ei vuosien summa. Viisaus ei siis kuulu millekään tietylle ikäryhmälle – se kuuluu kaikille, jotka ovat valmiita tavoittelemaan sitä.