Muutto ulkomaille nostaa tunteet pintaan

Muutto Viroon eläkeaikana oli unelmani pitkään. Samalla haaveilin kuolinsiivouksen tekemisestä, koska turhasta tavarasta luopuminen on vapauttavaa. Loppujen lopuksi ihminen käyttää vain pientä osaa kotona olevista tavaroista, joten miksi kuljettaa mukana tilaa vieviä esineitä.

Minulla oli entuudestaan kokemusta kotimaan ja ulkomaan muutoista. Nuorena reissasin maailmalla rinkka selässä lähes vuoden ajan. Tuolloin Suomen viranomaiset luokittelivat minut irtolaiseksi, koska minulla ei ollut vakituista osoitetta missään maassa. Tänä päivänä oikea sana kai olisi nomadi.

Kokemuksen puutteesta en siis kärsinyt, silti Viron muutto oli erilainen kuin mikään aikaisempi kokemus, toki yhtäläisyyksiäkin löytyi. Lue blogistani, mitä tuntemuksia viimeisin muuttoni herätti.

Asuinpaikka on tunne

Vuonna 2018 sain ajatuksen, että muutan ulkomaille eläkeaikana. Ensimmäinen päähänpisto oli asua maassa, jossa ei ole lunta. Portugali tuntui sopivalta vaihtoehdolta, koska pidän myös portugalin kielestä. Löysinkin asuinpaikaksi aivan ihanan pikkukaupungin Ericeiran Atlantin rannalta.

Vierailin Ericeirassa kaksi kertaa, vietin siellä yhteensä viisi viikkoa. Se oli lähes täydellinen paikka mutta aloin miettiä perhettä ja ystäviä. Haluanko elää niin kaukana heistä? Jaksanko itse matkustaa Suomeen enää viiden vuoden kuluttua?

Kymmenisen vuotta sitten halusin töihin Viroon, mikä ei syystä tai toisesta onnistunut. Hyvä, kun ei onnistunut. Nyt oli tilaisuuteni tullut! Eläkeajan alussa asuin vuoden Pärnussa ja viihdyin loistavasti. Vinkkinä kerron, että kannattaa koeasua paikkakunta ennen lopullista muuttoa.

Tykästyin, suorastaan rakastuin Pärnuun. Olen ollut rakastunut myös Helsinkiin, mutta se suhde on nyt kuihtunut pois. Ihastunut olen ollut Tukholmaan, Jönköpingiin, Buenos Airesiin, Sydneyhin ja Ericeiraan.

Ajoitus on tärkeää

Ensimmäiseltä Pärnu-jaksolta palasin Helsinkiin, en ollut vielä valmis lähtemään pois Suomesta. Halusin kokeilla tiettyjä ikämaailman asioita, halusin perehtyä vanhenemisen saloihin ja halusin tehdä palkkatyötä eläkeläisenä. Eläkeaikana olen oppinut uskomattoman paljon suomalaisesta yhteiskunnasta.

On hyvä olla olemassa määränpää, jota kohti kuljemme, mutta loppujen lopuksi vain matkalla on merkitystä. -Ursula K. Lequin-

Vanheneminen on äärettömän kiinnostavaa. Ahmin tietoa aiheesta ja osallistuin lukemattomiin tilaisuuksiin. En kuitenkaan löytänyt paikkaani suomalaisessa ikämaailmassa. Koin yhteiskunnan ja eläkeläistoimijat vanhoillisiksi, asenteellisiksi ja ikäsyrjiviksi. Useammin kuin kerran minulle kerrottiin, että eläkeläisen ei odoteta vaikuttavan ikäihmisten asioihin, siis omiin asioihinsa. Sen hoitavat eläkeläistoimijoiden palkatut työntekijät. MITÄ IHMETTÄ?

Saattaa haiskahtaa itsekehulta, mutta sanon silti, että Suomi nimenomaan tarvitsee avarakatseisia, edistyksellisiä ja uudella tavalla ajattelevia eläkeläisiä. Jotta ei tule virheellistä käsitystä, niin en kuitenkaan lähtenyt ovet paukkuen pois kotimaasta. Olisin lähtenyt joka tapauksessa. Vanhoilliset asenteet todennäköisesti aikaistivat muuttoani vuodella tai kahdella.

Miksi muutin?

Muuttoon on monta syytä. Pohjimmiltaan minussa elää edelleen pieni seikkailijatar. Matkustaminen sinänsä ei ole enää innostanut vuosiin, mutta haluan kuitenkin kansainvälisyyttä elämääni. Virossa olen ymmärtänyt, miten paljon kaipasinkaan sitä. Täällä saan käyttää arjessa eestin ja englannin kieltä. Voi, miten hienolta se tuntuukaan. Olen aidosti kiinnostunut virolaisesta yhteiskunnasta. Haluan saada siitä "sisäpiirin tietoa".

Haluan myös löytää elämääni uutta inspiraatiota, motivaatiota, haasteita, innostusta. Olen jäänyt koukkuun noihin tunteisiin. Haluan kokea niitä vielä mahdollisimman pitkään. Tuntui, että Suomella ei ollut minulle enää annettavaa. Se suhde kuoli pois.

Digitalisaatio muuttajan näkökulmasta

Tätäkään blogia ei voi kirjoittaa ilman digiosiota. Niin erinomainen ja hyödyllinen asia digitalisaatio on. Sähköinen asiointi on pitkälle kehittynyt sekä Suomessa että Virossa. Toivon kuitenkin, että EU-maiden keskeistä asiointia parannettaisiin. Jos olen oikein ymmärtänyt, näin tulee tapahtumaankin. Suomen ja Viron viranomaiset tiivistävät keskinäistä yhteistyötään. Vuosi sitten osallistuin tutkimukseen, jossa selvitettiin senioreitten asenteita EU-maiden yhteisten digiasiakirjojen käyttöön liittyen.

Seniorikansalaisen ei kannata muuttaa maahan, jossa digitalisaatio on huonommalla tolalla kuin kotimaassa.

Muuton vaiheet

Muutto Viroon on herättänyt paljon tunteita ja muistoja menneestä. Koen monet asiat samalla tavoin kuin nuorempana. Ikä ei onneksi himmennä tunteita.

Kokemuksista ja itsetuntemuksesta on merkittävä hyöty. Tietää suurpiirtein, mitä tuleman pitää. Silti muutto oli henkisesti ja fyysisesti raskain muutto ikinä. Kävin läpi tuntemuksia laidasta laitaan. Ilo, nauru, innostus, luopumisen tuska, suru, itku, väsymys jne. Muutto ja kuolinsiivous pitävät sisällään paljon päätöksentekoa. Täytyy päättää, mitä tekee kullekin tavaralle/asialle. Se oli ajoittain rankkaa ja uuvuttavaa. Tuntui, että päätöksiä oli ihan liian paljon tehtävänä. Ymmärrän hyvin, että on syntynyt ammattijärjestäjien ammattikunta. Itsekin olisin tarvinnut ammattilaista, tajusin sen vasta liian myöhään.

Sanotaan, että ulkomaille muutto sisältää kohteessa neljä vaihetta: 1. kuherruskuukausi, 2. kulttuurishokki, 3. hyväksyntä ja 4. sopeutuminen. Pitänee paikkansa. Kulttuurishokki on aina jäänyt minulla laimeaksi ulkomailla. Olen kuitenkin kokenut kulttuurishokin erittäin voimakkaana, kun olen palannut Suomeen. Tuskin haluan sellaista enää läpikäydä.

Muuton vaikutukset

Olen asunut uudessa kotikaupungissani vasta lyhyen aikaa, joten en voi vielä tehdä syväanalyysia muuton vaikutuksista. Voin kuitenkin paljastaa, että toistaiseksi elämä on sujunut suurin piirtein siten kuin etukäteen kuvittelin. Kaikissa ulkomaan kokemuksissani on ollut tiettyjä yhtäläisyyksiä. Jokainen kokemus on saanut perhoset liikkeelle vatsassa. Ihanaa, kun ikä ei yhtään laimenna innostusta.

Muutin Pärnuun yksin eikä tuttujaakaan liiemmilti ole kaupungissa. Haluan selvittää itselleni, pärjäänkö lähes seitsemänkymppisenä yksin maailmalla? Opinko eestin kielen? Pystynkö integroitumaan yhteiskuntaan? Löydänkö kiinnostavaa tekemistä? Minussa on introvertin piirteitä, mikä auttaa selviämisessä. Tulen hyvin toimeen yksikseni, en kuitenkaan ole erakko.

Ajattelen niin, että Pärnu-muuton ei tarvitse olla lopullinen muutto. Voin muuttaa muualle Virossa tai kolmanteen maahan tai palata Suomeen. Aika näyttää. Sen tiedän, että tällä hetkellä olen superonnellinen, että uskalsin siirtää itseni sekä kimpsuni ja kampsuni Viroon.