Näkymättömyys - vanhan naisen kohtalo?

Eräs viittäkymmentä ikävuotta lähestyvä erityisosaaja kertoi, että nainen alkaa muuttua näkymättömäksi keski-ikäisenä. Voin vakuuttaa, että 65-vuotiaana nainen on näkymätön. Yhteiskunta katsoo, että hänen yli voi kävellä eikä häntä tarvitse kuunnella. Tässä blogissa pohdin näkymättömyyttä ja haitallisia vanhenemisen stereotypioita höystäen niitä muutamin omakohtaisin kokemuksin.

Vanheneminen herättää erilaisia mielikuvia ja ajatuksia. Vanhenemiseen liittyvät käsitykset ja odotukset vaihtelevat suuresti yksilöstä ja yhteiskunnasta toiseen, ja ne voivat olla sekä myönteisiä että kielteisiä. Jotkut näkevät vanhenemisen elämän rikkautena ja viisauden lähteenä, kun taas toiset kokevat sen pelottavana ja negatiivisena asiana. Liian usein saa huomata, että negatiivisuus on saanut vallan Suomessa.

Usein vanhenemiseen liittyvät mielikuvat juontavat juurensa yhteiskunnallisista normeista ja kulttuurisista odotuksista. Nuoruuden ihannointi ja ikääntymisen pelko ovat läsnä. Median vaikutus vanhenemisen mielikuviin on todennäköisesti merkittävä, sillä se usein korostaa nuoruutta ja kauneutta.

Vanhenemisesta usein kirjoitetaan epäkohdat edellä, myönteiset asiat jäävät vähemmälle huomiolle. Väestön vanheneminen terveydenhuolto-ongelmineen ja digitaidottomuus aiheuttavat päänvaivaa. Suurista ongelmista pitää puhuakin painavin äänenpainoin, mutta asialla on toinenkin puoli. Edellä mainitut seikat eivät saisi olla ainoita asioita, minkä vuoksi eläkeläiset pääsevät näkyville.

Negatiivissävytteinen otsikointi nuoruuden ihannoinnin ohella vaikuttaa mielikuviin eläkeläisistä. Työikäisillä ei ole vielä omakohtaista kokemusta vanhenemisesta, joten on perin ikävää, jos heille piirtyvä kuva senioreista muodostuu vain lehdistön välityksellä.

Ohikävelyä

Olen useasti miettinyt, miksi asenteellisuutta esiintyy niin paljon liittyen ikäihmisiin. Yleiskuva eläkeläisistä on mielestäni jämähtänyt 90-luvulle. Tämä näkyy muun muassa asiakaspalvelutilanteissa, työhaastatteluissa ja eläkeläisille järjestettävässä toiminnassa. Ikäymmärryksen puute suorastaan loistaa. Senioreitten ikähaarukka on 60 – 100 vuotta. He ovat siis erilaisia ja eri aikakausien kasvatteja.

Tuskin eläkeläisten sivuuttamiseen on yhtä syytä ja yhtä tahoa. Elinajanodote on noussut. Tänä päivänä elämme toisenlaista aikaa kuin pari-kolmekymmentä vuotta sitten. Muuttuneeseen tilanteeseen ei ole panostettu riittävästi.

Uskon vahvasti, että kahta seuraavaa asiaa olisi syytä pohtia. Ensiksi, eläkeläisten asioista päättävät ihmiset, jotka eivät ole itse kokeneet vanhuutta. Keski-ikäiset päättävät myös lasten ja nuorten asioista, mutta tuon ajanjakson he ovat itse eläneet. Toisin on vanhuuden laita. Toiseksi, vanhaa ihmistä ei kuunnella, siis oikeasti kuunnella. Arvostuksen ja ikäymmärryksen puute on lähes aina taustalla, olivat näkyvät syyt ohikävelyyn ja mielikuviin mitkä tahansa.

Kerron muutaman esimerkin tilanteista, joissa olen erityisesti kokenut, että minua ei ole otetu vakavasti. Vanha nainen on kirjaimellisesti näkymätön.

Työhaastattelussa arveltiin, että teknologia on minulle vaikeaa, kun Office-ohjelmat muuttuvat usein. Olin hetki sitten kertonut, että käytän nykyisessä työssäni x-määrän ohjelmia, vapaa-ajalla moninkertaisesti enemmän. Työnantajien ja myös muun yhteiskunnan on täysin mahdoton käsittää, että digitalisaatio kiinnostaa vanhaa naista. Kokemuksni olisivat ehkä toisenlaisia, jos olisin mies.

Kun mainitsen kiinnostukseni digiasioihin ja tekoälyyn, niin minulle aletaan kertoa digitaidottomista eläkeläisistä. Mitä ihmettä? Kuulijoita ei lainkaan kiinnosta, miten ja miksi hyödynnän digiä.

Yleisesti oletetaan, että eläkeläinen on kiinnostunut hoivatyöstä ja/tai eläkeläisyys pätevöittää hoivatyöhön. Ikääntynyt mielletään vapaaehtoistyöntekijäksi mutta ei palkkatyöntekijäksi. Kuuntelua ja mielikuvan muutosta siis tarvitaan tälläkin osa-alueella.

Kun kerron omista vanhenemisen kokemuksistani ryhmässä, jossa on läsnä myös vanhustyön asiantuntijoita, niin asiantuntija lähes aina keskeyttää minut. Hänen organisaatiossaan kun on meneillään tärkeitä vanhusprojekteja. Miksi asiantuntijat eivät halua kuulla eläkeläisen näkemyksiä? Miksi eläkeläiset halutaan niin sitkeästi nähdä holhottavina?

Osallistuin erääseen seminaariin, jossa päivän aikana osanottajien toimesta nostettiin kolme kertaa esiin se, että eläkeläiset eivät ole yksi yhtenäinen ryhmä. Asiantuntijat ikään kuin sivuuttivat eläkeläisiltä tulleet kommentit. Teineille ja keski-ikäisille järjestetään iän mukaista toimintaa. Miksi senioreiden ikää ei vastaavasti huomioida?

Eräs asiantuntija kertoi, että vanhat ihmiset haluavat asua kotona mahdollisimman pitkään. Kerroin, että minä en. Asiantuntija meni sanattomaksi muutamaksi sekunniksi, kunnes tokeni ja jatkoi mantraansa. Hän ei kysynyt, miksi en halua asua yksin kotona viimeisinä vuosinani.

Eläkeaika on mahdollisuus

Entä jos vanhenemista lähestyttäisiin uudesta näkökulmasta? Mitä jos eläkeaikaa tarkasteltaisiin mahdollisuutena ja vapautena? Mitä jos yhteiskunta ottaisi käyttöön eläkeläisten tiedot ja taidot? Työelämässä opitut taidot eivät katoa yhdessä yössä. Vanheneminen voi tuoda mukanaan monia myönteisiä kokemuksia ja elämän rikkautta, joita ei nuorempana välttämättä ole ollut mahdollista saavuttaa. Moni ikääntynyt varmasti kertoisi nuoremmalle polvelle mielellään löytämistään "rikkauksista".

Viisauden ja kokemuksen karttuminen ovat vanhenemisen myönteisiä puolia. Elämän eri vaiheiden kautta pieniäkin asioita oppii arvostamaan uudella tavalla. Vanhemmalla iällä itsetuntemus paranee ja kyky hyväksyä itsensä sellaisina kuin on, kohenee. Eläkeläisenä ei enää tarvitse takertua pikkuasioihin, vaan osaa keskittyä olennaiseen.

On tärkeää huomata, että ikääntyminen ei tarkoita automaattisesti huonompaa terveyttä tai toimintakyvyn menetystä. Monet ikääntyneet ihmiset säilyttävät hyvän terveyden ja aktiivisen elämäntavan pitkälle vanhuuteen. Tässä olisi aihetta suuriin otsikoihin.

Näen itse eläkeajan pitkälti mahdollisuutena. Olen unelmoinut ja asettanut tavoitteita. Olen saanut opiskella, opetella uusia taitoja ja testata omia rajojani. Ennen eläköitymistä kuulin ikävähköjä tarinoita innostuksen laimenemisesta. Kokemukseni mukaan ikä ei vaikuta innostukseen ja uteliaisuuteen negatiivisesti. Päinvastoin koen, että tunteet ovat voimistuneet, luovuus on suorastaan alkanut kukoistaa. Itse asiassa en tiedä, pitääkö se paikkansa, eläkkeellä on kuitenkin enemmän aikaa ajatella ja havainnoida. Työelämä on näyttänyt parhaat puolensa, olen kokenut uusia tapoja työskennellä ja nähnyt uudenlaisia organisaatioita.

Toivon hartaasti, että mielikuva vanhenemisesta alkaa muuttua myönteisemmäksi. Nykyiset yksipuoliset, vanhahtavat ikääntymisen käsitykset ovat haitallisia esimerkiksi työelämässä .

Onneksi toivoa on. Tämän päivän kolmikymppiset ovat avoimia ja ottavat ihmiset sellaisena kuin ne ovat. Iloa on tuottanut, kun nuori vanhustyön opiskelija on löytänyt ja lukenut blogiani. Monessa organisaatiossa työskentelee ainakin yksittäisiä kuuntelevia ja avarakatseisia asiantuntijoita. Yhteiskuntakin alkaa vähitellen availla silmiään. Vanhoilla naisilla on paljon annettavaa!