Ulkopuolisuuden tunne on erityisvoima

Monet ihmiset ovat jossain vaiheessa elämäänsä kokeneet ulkopuolisuuden tunnetta. Se voi ilmetä erilaisissa asetelmissa: sosiaalisissa tilanteissa, järjestötoiminnassa, työpaikalla tai jopa ystävien seurassa ja perhepiirissä. Usein tämä tunne synnyttää yksinäisyyttä ja epävarmuutta, mutta ulkopuolisuuden tunne voi myös olla yksi tärkeistä erityisvoimista. Se tarjoaa mahdollisuuden nähdä maailma eri tavalla ja syventää itsetuntemusta tavalla, joka ei muuten olisi mahdollista.

Blogikirjoituksessani haluan kääntää ulkopuolisuuden tunteen plus-merkkiseksi ja tutkia, miten tämä kokemus voi olla voimavara. Raastavin ja yllättävin oma ulkopuolisuuden kokemukseni tapahtui, kun siirryin eläkkeelle ja hakeuduin ikätovereitten pariin.

Mikä aiheuttaa ulkopuolisuuden tunteen?

Ulkopuolisuuden tunne syntyy usein, kun ei koe kuuluvansa johonkin tiettyyn ryhmään tai ympäristöön. Se voi johtua erilaisuudesta suhteessa muihin – ehkä erilaisesta ajattelutavasta sekä erilaisista käytöstavoista ja taustoista.

Yhteiskunta asettaa odotuksia sille, millaisia eläkeläisten tulisi olla – miten pukeutua, käyttäytyä, ajatella tai toimia. Kun ei koe täyttävän noita odotuksia, ulkopuolisuuden tunne hiipii arkeen. Tunne ei kuitenkaan ole aina negatiivinen. Se on merkki siitä, että näkee maailman omasta näkökulmastaan.

Kun siirryin eläkkeelle, ulkopuolisuuden tunne löysi minut lähes välittömästi. Etukäteen en voinut kuvitellakaan, että ikätovereitten ja mielenkiintoisten vanhusmaailman asioitten parissa olisin ulkopuolinen. Näin vaan kävi. Toivoisin, että Suomessa vanhenemista pidettäisiin luonnollisena asiana ja siitä uskallettaisiin keskustella sen oikeilla nimillä. Juuri rehellistä kokemusperäistä tietoa olisin kaivannut.

Olen aina ollut hieman ulkopuolinen elämässä, koska olen tehnyt erilaisia valintoja kuin ympäristö. Entiset kokemukset kuitenkin kalpenevat eläkeaikana kokemiini ulkopuolisuuden tuntemuksiin.

Eläkeläisenä olin monessa mukana, tapasin paljon ihmisiä, pidin esityksiä vanhenemisesta, kommentoin ja kirjoitin. Olin jäsenenä kolmessa eri eläkeläisyhdistyksessä. Yllätys oli järjestöjen poliittisuus, mikä voi lisätä ulkopuolisuuden tunnetta. Politiikka näkyy esimerkiksi järjestön tavoitteissa ja tilaisuuksiin kutsuttujen asiantuntijoiden taustoissa. Politiikka myös vaikeuttaa ikämaailman yhteisten suurten ongelmien, kuten ikäsyrjintä, ratkomista. Jottei tule virheellistä käsitystä, niin hyväksyn politiikan järjestötoiminnassa, mutta poliittisten toimijoiden lisäksi tulisi olla sitoutumattomia valtakunnallisia toimijoita, jotka käsittelisivät koko maata koskevia ikämaailman ongelmia. Suomessa on Vanhusasiavaltuutettu, mutta sen resurssit ovat auttamattomasti liian pienet.

Monien yhdistysten vastuuhenkilöt ovat melko iäkkäitä ja pitkään toimineet yhdessä. Yhteisöistä on ajan myötä muodostunut klikkiytynyt kerho. Uuden jäsenen voi olla sangen vaikea ujuttautua mukaan ellei tunne entuudestaan muita jäseniä. Tiedän myös yhdistyksiä, jotka ovat nimenomaan panostaneet siihen, että uusi jäsen tuntisi itsensä tervetulleeksi heti alkutaipaleesta lähtien.

Uusia ajatuksia ja toimintatapoja ei kovin herkästi hyväksytä ikämaailmassa. Sain kuulla olevani negatiivinen ihminen, kun nostin esiin ikämaailman epäkohtia. Vähättely, ohittaminen, keskeytykset, ei kuunneltu, ei vastattu viesteihin. Siinä muutamia yksityiskohtia ikämaailman nurjasta puolesta.

Opiskellessa koin ajoittain ulkopuolisuutta ja ikäsyrjintää. Yhteiskunnan on lähes mahdoton ymmärtää, että ikäihminen on kiinnostunut digitalisaatiosta. Teknologiasta on tehty elämää suurempi asia Suomessa. Eläkeläisenä tein myös palkkatyötä. Työelämässä en kokenut ulkopuolisuutta, vaikka olinkin yhteisön vanhin työntekijä. Työikäiset ovat kaikesta huolimatta vastaanottavaisempia uusille ideoille kuin ikääntyneet.

Ulkopuolisuus pakottaa katsomaan maailmaa eri tavalla

Kun tilanne oli ns. päällä, en ymmärtänyt, että ulkopuolisuus voi olla myös myönteinen asia. Se vaatii tarkastelemaan ympäristöä ja ihmisiä uusin silmin. Kun ei ole osa "sisäpiiriä", näkee helposti asioita, joita toiset eivät huomaa. Tämä antaa mainion näkökulman – mahdollisuuden arvioida tilannetta objektiivisemmin ja löytää ne asiat, jotka vaikuttavat pinnan alla. Näin, miten erilaiset ryhmät toimivat, millaiset sosiaaliset normit ohjaavat käyttäytymistä, ja missä kohdin odotetaan sovittautuvan tiettyyn muottiin. Havainnointi on etu.

Ulkopuolisena en kokenut itseäni yksinäiseksi enkä vähempiarvoiseksi. Toki se pakotti tutkimaan itseäni ja omia toimintatapojani, mikä vaati paljon pohdintaa. Yritin ymmärtää, miksi en sopeudu joukkoon. Ulkopuolisuus ei nakertanut itseluottamustani, päinvastoin se velvoitti etsimään tietoa lisää ja toimimaan entistä päämäärätietoisemmin. Itse asiassa ulkopuolisuuden ansiosta otin yhteyttä epätavallisiin tahoihin. Halusin testata, ovatko kaikki toimijat Suomessa yhtä vanhoillisia. Ihan kaikki eivät ole. Löysin myös ruotsalaisen ikämaailman. Sain läntisestä naapurimaasta tukea ajatuksilleni, törmäsin samansuuntaisiin ajatusmalleihin ja keksin uusia ideoita. Tunsin suorastaan ylpeyttä, kun huomasin, että mietteeni ovat toteuttamiskelpoisia ja kannatettavia jossain päin maailmaa.

Nykyisin asun ja elän maahanmuuttajana Virossa. Voisi olettaa, että ulkopuolisuus on nimenomaan yksin ulkomaille muuttaneen vitsaus. Mutta ei ole. Ulkopuolisuuden tuntemukset eivät seuranneet minua eteläiseen naapuriin.

Lopuksi

Ulkopuolisuuden tunne on kai osa ihmisenä olemista. Se voi olla kipeä ja haastava kokemus, mutta se myös avaa ovia itsetuntemukselle. Lisäksi se opettaa ja auttaa näkemään uusia puolia ihmisistä ja ympäristöstä. Jokainen, joka tuntee olevansa ulkopuolinen, voi kääntää kokemuksen erityisvoimakseen – nähdä siinä mahdollisuuden löytää oma polkunsa.

Uskoin ja uskon edelleen modernimpaan, sallivampaan ja ikäsyrjinnästä vapaaseen ikämaailmaan. Jokainen saamani myönteinen kommentti sai aikaan ihmeitä omassa pienessä mielessäni. Negatiivisen kommentin kohdalla ajattelin, että teen oikeita asioita. Jos ajatukseni olisivat olleet yhdentekeviä, en olisi saanut minkäänlaista palautetta, en edes negatiivista. Kun ei kuulu tiettyyn ryhmään tai normien mukaiseen joukkoon, on vapaus tehdä asioita omalla tavallaan. Se on vapauttavaa.

Kun ulkopuolisuuden tunne oli voimakkaimmillaan, en nähnyt kaikkia edellisiä myönteisiä seikkoja. Näin jälkikäteen ymmärrän selkeästi, että ulkopuolisena huomasin asioita, joita sisäpiiri ei nähnyt. Joku viisas kertoi, että ulkopuolisuus on merkki siitä, että kulkee omaa tietään, ja juuri siinä piilee suurin vahvuus.